Propagandaosasto

Suomalainen huoltoasema on paikka, jossa tehdään ne valtakunnan kannalta tärkeimmät päätökset.

Jopa presidentinvaalien menestyjä Pekka Haavisto muistutti tänään Vihreiden puoluekokouksessa, että niin oman puolueen kuin muidenkin puolueiden vaikuttajien kannattaa mennä kansan pariin huoltoasemien baareihin - siis sen kuuluisan kaikkitietävän kansan pakeille. Haavisto rohkaisi uskaltautumaan ihmisten sekaan. Sieltä ne äänetkin voi hakea pois kuleksimasta, siis halvalla.

Maankuuluun Esson baariin moni jo löytäisi helposti tiensä. Tekihän Uuno Turhapuro niin hyvin tunnetuksi Veijo Esson perustaman baarin pajatsoineen.

Sitten onkin jo vaikeampi löytää kartalta S. Vilénin eli Sulo Vilénin kahviota ja huoltoasemaa, vaikka Sulo sen halvalla tulikin hankkineeksi. Kerrottakoon sen verran, että tämä viihtyisä huoltopaikka sijaitsee jossain Tampereen kupeessa, hieman sivussa vilkkaimmista liikennevirroista, toisin sanoen paikassa, jossa ei juuri asiakkaita käy. Vaikka asemalla hiljaista onkin, niin silti tapahtuu.

Tähän 1970-luvun Suomeen sijoittuu Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen kirjoittama ja Iiris Rannion ohjaama “Tankki täyteen” -näytelmä, jota Kemin kaupunginteatterissa on kevään aikana esitetty. Kevään viimeinen esitys tarjosi jälleen makoisia muisteluksia TV-2:n  ikivihreästä sarjasta ja siinä tutuiksi tulleista hahmoista. Poliisimies Reinikainen (Pekka Johansson) juo vissyä ja pysähtyy kertomaan omaan konstailemattomaan tyyliinsä inhorealismia hipovia  tarinoita ihmiselämästä. Sulo Vilén (Jukka Lempinen) hieroo kauppojaan saadakseen halvalla ja hioo kaikessa hiljaisuudessa suurta salapoliisiromaaniaan Reinikaisen avustamana. Sulon ja napakan vaimonsa Emmi Vilénin (Satu Tala) aikamiespoika Juhana (Eero Rannio) tekee poislähtöä kotoa sitkeästi, mutta tuloksetta ja pyrkii läheisempään tuttavuuteen kahviossa työskentelevän Ullan (Maria Pere) kanssa.

Hyvässä komediassa on tietysti mopoileva rovasti (Pekka Hänninen), joka auttaa huoltamoa moponsa korjaamisessa hakemalla apua ylhäältä. Luojan kiitos, rukous auttoi ja mopo starttasi.

Kemin teatteri on tehnyt hyvää suomalaista komediaa, joka syntyy arkisista pienistä sattumuksista ja vinksahduksista. Aina ei tartte tehrä suurta numeroo ja silti päästään sopivasti irti maasta. Sellainen hämäläinen huumori siellä taitaa olla pehmentämässä sopivasti kovimmassakin paikassa, silloinkin kun asiakkaita ei näy ja kauppa ei käy.

Ja kotimatkalta Kemistä Rovaniemelle vielä yksi arkinen huoltoasemakokemus: lättykahveistaan tuttu Peuran Teboil sijaitsee Tervolassa, Rovaniemen ja Kemin välillä. Aiemmin samainen asema tunnettiin Peuran Essona. Tuosta historiasta muistona Teboilin kupeessa on edelleen tiekyltti, jossa lukee Essontie. Tällaisen kyltin säilyttäminen on kulttuurihistoriallinen teko, joka kertoo sekä historian- että huumorintajusta.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Jääkiekkoilun MM-kilpailujen kalliita lipunhintoja kauhistellessa on jo muutaman kerran toisteltu vanhaa sanontaa “ei hullu ole se joka pyytää, vaan hullu on se joka maksaa”.

Vaan onkohan asia ihan noin yksinkertainen?

Kun järjestetään yleisötapahtumia, niin yhtenä tavoitteena on saada paikalle yleisöä. Ilman yleisöä ei ole rock-konserttia, teatteria eikä jääkiekko-otteluakaan. Yleensä tyhjille katsomoille pelattaessa on kyseessä suljettu tapahtuma ja taustalla on rangaistus joukkueelle, joka on syyllistynyt rikkomukseen vaikkapa yleisön aiheuttamien järjestyshäiriöiden vuoksi.

Olisikohan tällä kertaa ollut hullu pyytämässä jotain sellaista, mitä vähemmän hullu ei olekaan valmis maksamaan. Se kuuluisa urheiluhullu kansa on antanut tuomionsa kiekkohullulle, joka pyytää mahdottomia.

Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan voidaan hakea tapahtumalle sellaista kysynnän astetta, että ollaan valmiita maksamaan mitä tahansa tästä ainutlaatuisesta elämyksestä. Mutta käsi sydämellä: ovatko jääkiekkoilun MM-kisat niin ainutlaatuinen ja tavoiteltava elämys, vaikka sitä meille joka tuutista nyt syötetäänkin ennenkuulumattomalla panostuksella? Kisojahan on joka vuosi ja paljon on myös ns. merkityksettömiä pelejä ennen kuin ratkaisuottelut alkavat. Kun vielä televisio tarjoaa kiekkokisoista kaiken minuutti minuutilta aina vuoden 1957 ikimuistoista kisoista alkaen, niin jokohan alkaa olla mitta niin sanoaksemme täynnä ja tarjonnan määrä kuohuaa jo tuopin reunojen yli.

Jospa kansalaisilla onkin kyky erottaa hullun pyytämä lipunhinta vähemmän hullun pyytämältä hinnalta. Viisas on se, joka malttaa odottaa lippujen alennusmyynnin alkamista ja huomaa, että eipä tuossa mitään menetä vaikka joku kiekkopeli jääkin näkemättä ja tuon ajan voisi käyttää viisaammin harrastamalla vaikka itse liikuntaa tai tekemällä jotain ihan muuta. Ja kuten sanottu: telkkari hoitaa suurimman kiekkopuutoksen.

Mitä muuten sinä tekisit lipunostosta säästyvällä 150 eurolla?

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Kuuntelin radiosta, kun erään puolueen puheenjohtaja keskittyi pääasiassa arvostelemaan toisen puolueen toimintaa ja hänen oman puolueensa asiat jäivät taka-alalle. Näinhän toimivat yksilötasolla usein myös epävarmat ja pelokkaat ihmiset, jotka keskittyvät arvostelemaan muita tekemättä itse mitään asioiden saattamiseksi paremmalle tolalle.

Politiikka on muun muassa keskustelua ja ajatustenvaihtoa arvoista ja kansakunnan suunnasta, yhteiskunnan rakentamista. Puolueiden välistä kilpailua äänestäjistä ja markkinaosuuksista voitaisiin verrata yritysten väliseen kilpailuun markkinoista. Jos puolueet tavoittelevat yritysmäistä toimintamallia, ja mikseivät tavoittelisi, niin pitkä on vielä matka hyvään liiketoimintatapaan, jossa toisen yrityksen arvostelu julkisesti ei  kuulu asiaan.

Kilpailevan yrityksen arvosteluun keskittyvän yrityksen toiminta tuskin jatkuu kovin kauan. Sellainen yritys käyttää energiaansa vääriin asioihin ja syyllistyy helposti myös toisen yrityksen liiketoimintaa häiritsevään toimintaan. Häirikköyritys joutuu itse vaikeuksiin ja unohtaa varsinaisen tehtävänsä.

Olisiko puolueenkin parempi keskittyä hoitamaan omat asiansa kuntoon ja pyrkiä markkinoimaan omia vahvuuksiaan. Tämä on sitä reilua ja avointa markkinataloutta, jossa parhaat aatteet ja arvot saadaan kaupatuksi kokonaisedullisesti.

Seuraavasta toisen puolueen mustamaalaamisyrityksestä voitaisiin nostaa keltainen kortti ja vaikka vähentää puoluetukea, joka sivumennen sanoen pitäisi lakkauttaa asteittain kokonaan.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Rakas ystäväni, satuitko tietämään, että kokonaisarkkitehtuuri on strategisen johtamisen väline, jonka avulla yhtenäistetään toiminnan kehittämistä.

No ei se haittaa, en minäkään ole niin hyvin tutustunut kokonaisarkkitehtuuriin, että voisin käsitteestä juurikaan lausua  viisauksia ottamatta avukseni Korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurin käsikirjaa.

Satuinpahan törmäämään  kokonaisarkkitehtuuri-sanaan muutamankin kerran istuessani tiistaina Rovaniemellä seuraamassa etäyhteyksin välitettyä korkeakoulujen arkkitehtuuripäivää Helsingistä.

Kokonaisarkkitehtuurin määritelmistä enemmän kiinnostuneelle suosittelen siirtymistä googlettamiseen. Kokonaisarkkitehtuuri-hakusana tarjoaa yli 40 000 tulosta. No, voisiko syy tähän hakusanojen runsauteen olla siinä, että rakentamista on puuhailtu jo kivikautiselta ajalta alkaen.

Olisiko kokonaisarkkitehtuurissa yksinkertaisuudessaan kysymys myös siitä, että ratkaisut ovat usein lähempänä kuin arvaammekaan ja että vasemman käden on hyvä tietää, mitä oikea käsi tekee. Eli ei lähdetä suinpäin ratkaisemaan organisaation ongelmia hankkimalla ensimmäinen vastaantuleva, uusi tietojärjestelmä ja kuvitella, että näin päästäisiin eroon vanhoista, toiminnassa ilmenevistä ongelmista, jotka ovat ratkaistavissa usein niin sanotusti omin päin ja kotikonstein.

Lapin korkeakoulukonsernissakin kokonaisarkkitehtuuria jo hyvää vauhtia rakennetaan. Tietohallinnon erityisasiantuntija Kauko Karppinen kiteyttää asian seuraavasti:

”Arkkitehtuurillinen kuvaus on ennuste ja ominaisuuksien kuvaus halutusta tavoitetilasta, jotta siihen on helpompi päästä ja jotta kaikki tulee oikein kerralla.”

Yksinkertaista ja helppoa, eikö totta?

Tietojärjestelmän hankintaan pohjautuvasta ajattelusta  on siis syytä siirtyä kohti toiminnanohjauksen kehittämistä (kuulostaako riittävän hienolta?), jolloin ensin selvitetään organisaation tavoitteet ja tarpeet ja vasta sen jälkeen lähdetään laitekaupoille. Autoilusta vertailukohtaa hakeakseni: et välttämättä tarvitse Rolls Roycea, jos Kuplallakin pääset tavoitteeseen eli perille. Ja jos perille pääset, niin silloinhan avautuu mahdollisuus arvioida taas uudelleen suuntaa ja tavoitteita. Ja matka jatkuu.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Ammattikorkeakoulujen kevään tärkein koitos eli yhteishaku on päättynyt. On aika tehdä nopea yhteenveto haun tuloksista.

Oman väen kehuminen on aina vaikea laji, mutta on tunnustettava, että Rovaniemen ammattikorkeakoulu onnistui yhteishaussa kokonaisuudessaan mainiosti. Vetovoimaisuus kasvoi eli RAMK on opiskelupaikkana entistäkin halutumpi hakijoiden keskuudessa.

Vetovoimaisuuslukuhan kertoo, minkä verran ensisijaisia hakijoita on kutakin aloituspaikkaa kohti. RAMKissa oli yli 2,5 ensisijaista hakijaa per aloituspaikka eli hieman enemmän kuin viime vuonna. Kiinnostavuus säilyi vahvana: nuorten koulutuksen hakijamäärä pysytteli viime vuoden tasolla ja hakijoita oli 1180.

Jo perinteisesti hakijoita kiinnostava RAMKin terveys- ja liikunta-ala on edelleen pitänyt pintansa. Esim. terveydenhoitaja (AMK) -tutkintoon tähtäävään koulutukseen oli peräti kuusi ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohti. Ilahduttavaa on myös, että muillakin koulutusaloilla on positiivista kehitystä hakijaluvuissa: kaikkiaan kuusi RAMKin koulutusohjelmaa kasvatti hakijamääräänsä. Lue lisää.

RAMK osoitti vetovoimaisuutensa myös valtakunnallisessa vertailussa, sillä kaikkiaan kahdeksan ammattikorkeakoulua eri puolilta Suomea jäi vetovoimaisuudeltaan heikommiksi kuin RAMK.

Hyvällä urheilijalla on aina selitys valmiina, meni hyvin tai huonosti. Viime aikojen keskusteluilla ammattikorkeakoulujen aloituspaikoista ja koulutusohjelmien tulevaisuudesta voi olla oma merkityksensä hakijan valintoihin. Näihin hallinnollisiin, taustalla vaikuttaviin tekijöihin, on kuitenkin aina helppo vedota, varsinkin siinä tapauksessa, että hakijoita ei ole tullut niin paljon kuin toivottiin.

Kaikkien virkamiesselitysten keskellä hakijan opiskelupaikan ja opiskelupaikkakunnan valintoihin vaikuttavat kuitenkin aivan muut seikat. Rovaniemen ammattikorkeakoulun tapauksessa esim. hakijoiden saamat viestit opiskelijoilta ja valmistuneilta, viihtyisä opiskelu- ja asuinympäristö sekä hyvät harrastusmahdollisuudet ovat kaikki yhdessä painaneet monen hakijan vaakakupissa, kun he ovat valinneet ensisijaiseksi opiskelutoiveekseen Rovaniemen ammattikorkeakoulun.

RAMKin viestintä on hakukampanjassaan välittänyt opiskelijoiden ja valmistuneiden tarinoita sekä tuonut esille ammattinimikkeitä, joilla valmistuneet töitä tekevät. Näitä menestystarinoita haluamme olla tukemassa.

RAMKin ykköstoiveekseen valinnut hakija on muuten tehnyt hyvän ratkaisun. Sen voin todeta yli kymmenen vuotta Rovaniemen ammattikorkeakoulun palveluksessa viihtyneenä.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Nykyinen työelämä ja vapaa-aika täyttyvät uusien teknisten laitteiden ja tietokoneohjelmien opettelusta. Kun yhden ohjelman oppii, niin uusi versio on jo valmiina, joten alkaa oppiminen pois vanhasta.

Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tänään tradenomiksi (ylempi AMK) valmistunut Tommi Anetjärvi selvitti ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyössään sosiaalisen median hyödyntämistä organisaation sisäisessä viestinnässä.

Opinnäytetyö sisältää useita ajattelemisen arvoisia teemoja.

Työpaikalla kuin työpaikalla on monesti uusien tuulien haistelijoita ja trendinuuhkijoita, jotka kokeilevat uusia laitteita sekä uusia sosiaalisen median ympäristöjä ja ovat herkkiä uusille ilmiöille. Joku voisi kutsua näitä “hurahtaneiksi vouhkaajiksi”, jotka juoksevat milloin minkäkin uuden ilmiön perässä kyseenalaistamatta uutuuden merkittävyyttä. Lapsikin leikkii aikansa uudella lelulla, kunnes heittää sen kyllästyneenä nurkkaan tai antaa kapistuksen pikkusiskolle.

Uuden ihastelijoiden sijasta suurempi huoli on heistä, jotka pitäytyvät mieluummin vanhoissa tutuissa toimintatavoissaan.

- Suurempi haaste onkin saada mukaan ne henkilöt, jotka ovat ajautuneet työelämässä tilanteeseen, jossa he ovat alkaneet välttää oppimisprosesseja yleisemminkin, sillä sosiaalisen median toimintatapojen omaksuminen ja työvälineiden käyttöönotto on iso oppimisprosessi sekä yksilölle että yhteisölle, Tommi Anetjärvi toteaa opinnäytetyössään.

Vaan eipä hätä ole tämännäköinen. On syytä saada kaikki talossa oleva tietämys tehokkaasti käyttöön ja jaettava tietoa organisatiossa niin, että jokaisella on myös mahdollisuus osallistua toiminnan kehittämiseen. Tärkeintä on, että kaikki ovat mukana, eikä yksikään jää ulkopuolelle.

- Yritysten pitäisikin keskittyä siihen, miten organisaatio voisi hyötyä työntekijöidensä sosiaalisen median osaamisesta ja verkostoista. Työvälineiden tulisi taipua työntekijöiden tarpeiden mukaisesti sen sijaan, että työntekijät joutuvat toimimaan työvälineiden asettamien rajoitteiden mukaisesti, Tommi Anetjärvi toteaa.

Siis järjestelmä on viime kädessä ihmistä varten, eikä ihminen järjestelmää varten.

Helppoa ja yksinkertaista, eikö totta.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Lapsuuteni pelimaailma oli varsin karu, varsinkin nykyisen nettisukupolven silmin. Silloin vain juoksimme oikean pallon perässä, oikealla hiekkakentällä. Televisiota sentään katsoin minäkin.

Se ainoa “pleikkari” oli telkkaritennis eli keilahallin aulassa sijainnut mustavalkoruudulla pyörivä tennispeli, jossa kaksi värisevää mailapalkkia liikkui hitaasti ylös ja alas ruudulla pelaajien vääntäessä pyöreää ohjainnappulaa osuakseen mailalla pienenä valopilkkuna näkyvään “palloon”. Ja pelaaminen maksettiin kolikolla.

Viimeistään 1980-luvulla pelimaailma muuttui: tulivat tietokonepelit. Ne pelit karkasivat minulta, mutta niiden ääreen syntyi uusi sukupolvi. Pelialan pioneeri Samuli Syvähuoko on jo tätä seuraavaa sukupolvea, 1970-luvulla syntyneitä pelinrakentajia.

Rovaniemen ammattikorkeakoulussa pelimaailmaa keskiviikkona valottanut Samuli kertoi aloittaneensa tietokoneella pelaamisen noin kymmenenvuotiaana, jolloin hän pelasi päivät pitkät, lainasi pelejä, kopioi pelejä. Hän eli jo tietokonepelien maailmassa. Ja tästä kymmenen vuotta nuoremmat ovat jo syntyneet “nettinatiiveiksi” eli internetin maailmaan.

Peleistä tuli Samuli Syvähuokolle kuitenkin työ ja elämäntapa. Hän on ollut perustamassa neljää pelialan yritystä – Remedy Entertainment, Futuremark, Fathammer ja Recoil Games – sekä ollut johtavana tuottajana 25 peliprojektissa, joista tunnetuin on Hollywood-leffanakin tunnettu Max Payne. Myös Death Rally ja Rochard kuuluvat miehen pelituotantoihin. Ennen pelialalle siirtymistä Syvähuoko on ollut mukana Future Crew -demoryhmässä sekä järjestämässä Assembly -tapahtumaa.

No, meikäläiselle nämä monien tuntemat yritykset ja nimet eivät ole tulleet aivan jokapäiväisiksi tutuiksi, mutta keskiviikkona RAMKin Borealis-salissa oli aistittavissa, että Samuli Syvähuokon ajatukset ja erilaiset pelien esittelyt herättivät mielenkiintoa ja kysymyksiä paikalla olleiden opiskelijoiden ja pelialan yrittäjien parissa.

Oman pelialansa ja yrittäjyytensä kokemukset Samuli Syvähuoko tiivisti seuraavasti: Ajoitus ja onni ovat yhtä tärkeitä kuin taito, tahto ja tuohi.

Samuli Syvähuoko ja RAMKin opiskelija Samu Aapa haastateltavina RAMKin Facebook-sivulla.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa

Olipa kerran eräs työnantaja, jolla oli hankaluuksia työntekijänsä kanssa. Työntekijä katsoi, että hänen esimiehensä oli kohdellut häntä väärin mm. suorittamalla nykyisin hyvin suosittua kansallislajia eli työpaikkakiusaamista. Esimies puolestaan oli asiasta toista mieltä. Mitä mieltä esimies oli, sitä emme koskaan saaneet tietää, koska esimies valitsi hiljaisuuden.

Kiusattu alainen puolestaan kääntyi erään tuntemansa lehden toimittajan puoleen kertoakseen, miten vaikeaa hänellä oli. Toimittajat ovat empaattisia kuuntelijoita, jotka välittävät kaiken kuulemansa ja näkemänsä nopeasti ja tehokkaasti suoraan lehden sivuille palvellakseen meitä lukijoita. Yhden työntekijän vaikeuksista ja surusta päätettiin tehdä kollektiivinen, koskettava kokemus, jotta mahdollisimman moni pääsee osallistumaan keskusteluun ja sanomaan mielipiteensä, tiesi tuo mielipiteen lausuja sitten asiasta mitään tai ei. Myös toimittajien tuntemat päivystävät surutieteen dosentit olivat tuttuun tapaan heti käytettävissä. Ilmoittautuipa lausuntoautomaattien riviin myös eräs tunnettu ex-puoluesihteeri, joka oli mm. hiljattain myynyt asuntonsa niin, että se tiedettiin kaikkien lehtien toimituksissa.

Eikä tässä vielä kaikki: työntekijän vaikeuksista tiesivät parhaiten kiusatun hyvät ystävät Virve Rosti ja Jari Sillanpää, jotka olivat puolestaan selvittäneet tätä ikävää työpaikkakiusaamistapausta omalta osaltaan erään vantaalaisen ravintolan lähellä sijaitsevalla taksitolpalla muille taksia jonottaville joulukuussa 2011, kiihkeimpään pikkujouluaikaan. Tästä luotettavasta pikkujoulujonosta tietoa levisi kuin tuhkaa tuuleen.

Tiettävästi myös Matti Nykäsellä, Tauski Peltosella ja Teuvo Hakkaraisella on jotain tietoa tästä ikävästä työpaikkakiusaamistapauksesta. Heiltä saadaan toivon mukaan kommentit asiasta mahdollisimman pian, jotta meille syntyy  riittävän kattava kuva suurta kansallista huomiota herättäneestä kiusaamistapauksesta eräällä työpaikalla.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa

Huumori ja leikinlasku on vaikea laji, etenkin jos leikinlasku kohdistuu henkilöön itseensä.

Kun Mikkelin mies Olli Rehn suutahtaa Timo Soinin nimetessä Rehnin “Brysselin Bobrikoviksi”, tulee mieleen savolainen huumori, jossa savolainen on valmis nauramaan muille, mutta menee vakavaksi, kun savolaisesta itsestään lasketaan leikkiä.

Toki samalla tavoin perussuomalaiset suutahtivat, kun pilapiirtäjä Ville Ranta teki lehteen pilapiirroksen, jossa perussuomalaiset leimattiin rasisteiksi. Olisiko vain kannattanut antaa kiitosta nokkelalle piirtäjälle ja palkita taiteilija vaikka kulttuuripalkinnolla?

Jo presidentti Mauno Koivisto totesi aikanaan viisaasti, että “ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.”

Oliko sittenkin niin, että Rehn käytti varsin halpaa keinoa nimetessään Soinin värikkään kielikuvan vihapuheeksi? Kauneus on katsojan silmässä, viha on puheen kuuntelijan korvien välissä.

Viime aikoina niin sanotut suvaitsevaiset liberaalitkin ovat sortuneet halvoin keinoin nimeämään heidän maailmankuvastaan poikkeavat, “toisinajattelijoiden” toteamukset vihapuheiksi.

Kannattaisiko meidän, muiden puheiden tuomitsemisen ja arvostelun sijasta, keskittyä hiomaan vain omia puheita ja niiden sisältämiä arvotuksia ja sisältöjä?

Jos oikein totuudellisiksi tutkijoiksi heittäydytään, niin Bobrikov ei enää ikänsä ja olomuotonsa  puolesta Brysselissä jaksa palvella ja Olli Rehniä ei vielä edes ollutkaan, kun Suomi taisteli itseään irti Venäjän ikeestä noin sata vuotta sitten. Eli tämä tarina ei ollut tosi.

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.

Tie on jäinen, tuuli heittää lunta ajoradalle, taivas on talvisen harmaa. Olemme ajamassa Rovaniemeltä kohti Kemiä. Tankkaamme Tervolan Nesteellä, rannikkoa lähestyttäessä mereltä tuleva tuuli tuntuu voimistuvan.

Elämän tuulet meitä heittelevät, toisia kovemmin. Niin keinutti jumalan keinu laulajaa-lauluntekijää Rauli “Badding” Somerjokeakin.

Kemin kaupunginteatterissa esitettävä “Baddingin” elämästä kertova musikaali on saanut meidät liikkeelle. Miksi vielä teatteriin ja musikaaliin, enkö jo tiedä kaiken tarvittavan oleellisen Suomen kenties parhaasta poplaulajasta?

Kun jo tästä maailmasta poistuneesta, kaikkien tuntemasta laulajasta tehdään esitys, niin vahvistetaan myyttiä. Olemme yhdessä kaikki katsojat ja musikaalin tekijät rakentamassa kollektiivista kokemusta ja kertomusta, jossa arjen todellisuus ja toteutumattomat unelmamme sopivasti yhdistyvät ja saamme hetkeksi mielekkyyden ja järjestyksen muutoin tarkoituksettomaan elämäämme.

“Badding” kulki repaleisen matkan Somerolta Helsingin musiikkimaailmaan ja yhdeksi suomalaisen musiikin tunnetuimmista tulkeista. Herkkien ihmisten osa on kova ja toisinaan voi olla vaikeaa. Niin oli Rauli Somerjoellakin. Hän pysytteli alkuun erossa viinasta, mutta niin vain ajan myötä alkoi vaivata esiintyjän tauti ja alkoholi muuttui rengistä herraksi. Ei tainnut viina sopia Raulillekaan, kuten se ei sovi monille meistä.

Kemin kaupunginteatterissa “Baddingin” roolin vetävä Eero Rannio on huikea löytö ja aivan oiva laulajatähden tulkki. Ulkoisessa olemuksessakin on aavistus Baddingin “menninkäismäisyyttä”. Hienot laulut heräävät jälleen upeasti henkiin, etenkin kun lavalla nähdään ammattitaitoisen Men in Black -yhtyeen muusikot soittamassa “livenä” kaikki ikivihreät sävelmät: Paratiisi, Tähdet, tähdet, Valot jne.

Eero Arttion rinnalla myös muu kaupunginteatterin osaava näyttelijäkaarti onnistuu yhdessä luomaan  herkkätunnelmaisen musikaalin, joka saattelee meidät halki Suomen popkulttuurin lähihistorian ja yhdessä kertaamaan tajuntaamme jo tatuoidut hitit ja muistot. 60-luvun “Badding” ja hänet “löytänyt” M.A. Numminen (roolissa Pekka Johansson) kumppaneineen olivat oman aikansa punkkareita ja arvojen kyseenalaistajia.

Paluumatkalla Kemistä tie on edelleen jäinen, tuuli heittää lunta ajoradalle, Aja hiljaa isi, sillä huomenna leikitään. Jos ei sitten tuulenpuuska heittele meitä.

Illalla seuraan netistä toisen laulajatähden Whitney Houstonin siunaustilaisuutta. Tämäkin tilaisuus on näytös, mutta se esitetään vain kerran. Yhteistä Houstonille ja Somerjoelle: molemmat luovat kollektiivisen kokemuksen ja ovat musiikillisia tulkkejamme.

Laulut jäävät elämään. Kiitos teille!

Pasi Kokko
Kirjoittaja toimii Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tiedottajana ja avustaa mahdollisuuksien mukaan Propagandaosastoa.